Työvoimatutkimus syyskuu 2013

Työvoimatutkimus syyskuu 2013

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 syyskuussa 199 000, mikä oli 12 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,6 prosenttia, kun se edellisvuoden syyskuussa oli 7,1 prosenttia. Työllisiä oli 32 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kolmannella vuosineljänneksellä (heinä-syyskuussa) työttömyysaste säilyi 7,1 prosentissa vuoden 2012 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Työllisiä oli vuoden 2013 syyskuussa 2 418 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 32 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 12 000 ja naisia 20 000 vähemmän kuin vuoden 2012 syyskuussa. Sekä palkansaajien että yrittäjien määrä väheni edellisvuoden syyskuuhun verrattuna.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun 2013 lopussa kaikkiaan 285 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 44 000 suurempi kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden syyskuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten Uudellamaalla (26 %), Pirkanmaalla (23 %) sekä Kainuussa (23 %).

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin syyskuussa 35 000 uutta avointa työpaikkaa eli 1 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Lähde ja lisätietoa: Tilastokeskus (www.stat.fi) Työvoimatutkimus syyskuu 2013